tiistai 30. elokuuta 2011

Vauvan villatakki

Tämä on yksinkertainen villatakki marraskuuussa syntyvälle sukulaisvauvalle. Etu- ja takakappaleet ovat reikäneuletta, jossa olen neulonut *2 yhteen, langankierto* kaksi kertaa peräkkäin, sitten 3 s väliin ja sama uudelleen. Hihassa on vain pari raitaa kuviota. Kumpi tahansa puoli sopisi oikeaksi puoleksi. Lanka Novita Nalle.

Neulon lähes kaikki vauvojen villatakit samalla "kaavalla", jossa kädenteitä varten kavennetaan suoraan yhdellä kerroksella n. 2 cm. Hihakappaleitten yläosa on suora, eli silmukat päätetty yhdellä kerroksella.

Kuvan alla myös pari yksityiskohtaa tekovaiheesta.



VINKKI: Lähes kaikissa neuleissa jätän olkasaumoja varten silmukat päättämättä langoille. Sitten nostan silmukat puikoille ja neulon osat yhteen kolmannella puikolla. Jätän kappaleiden valmistuessa tarpeeksi pitkän langan, jolla yhdistäminen tehdään. Vähentää lankojen päättelyä.


VINKKI: Neuloin tässä napituskaitaleen erillisenä (en siis tehnyt sitä samanaikaisesti etu- ja takakappaleitten kanssa). Mutta neuloin kaitaleen joka kerroksella kiinni etureunaan ja kaulan ympärille. Otin kullakin kerroksella silmukan puikolle etu- tai takakappaleen reunasta. Sitten käänsin työn ja neuloin 2 ensimmäistä silmukkaa yhteen. Kaitaleessa on vain 4 silmukkaa.

4 kommenttia :

  1. Kiitos kommentista Tallinan matkoista. Tosiaan Pronksi longapoodia ei ollut ollenkaan tuossa reissussa mainittu. Taisipa jopa olla niin, että siellä en tuolla reissulla ollenkaan käynyt.
    Olethan huomaanut Kristiinan blogissa kattavan katsauksen Tallinnan lankakaupoista.
    http://tiinas.vuodatus.net/blog/category/TALLINNAN+LANKAKAUPAT

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon listasta! Seuraavasta Tallinnan reissusta tulee kallis ... :)

    VastaaPoista
  3. Soma takki! Täältähän saakin hyviä tekniikkavinkkejä käsitöihin :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Joo, koetan laitella erilaisia vinkkejä ja ohjeita aina silloin tällöin. Huomiseksi yksi tulossa, kunhan saan kuvattua.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger